Patella luksaatioleikkaus osa 2

Huomenta, kaiken kiireen keskellä en oo kerennyt kirjottamaan tätä toista osaa ja nyt ollaan menty jo hurjasti eteenpäin. Viime kerralla taidettiin jäädä siihen leikkauksen varaukseen, eli nyt päästään itse asiaan.


14.1.2016 klo 15.00 odotimme jännittyneinä lääkärin kutsua sisälle. Ennen rauhoittamista kävimme läpi leikkausta ja sen jälkeisiä hoitotoimenpiteitä. Operaatio tulisi kestämään n. 3h ja lääkäri soittaisi heti leikkauksen jälkeen. Edessä siis pitkä ja jännittynyt odotus, meneekö kaikki hyvin? Nomi sai nukutuslääkkeen ja nukahti mun syliin. Pelkäsin nukuttamista, se oli Nomin ensimmäinen kerta. Lääkäri otti Nomin ja lähti leikkaussaliin, saatoin ehkä muutaman kyyneleen tirauttaa.

Ehkä elämäni yksi pisimmistä kolmetuntisista oli ohi, lääkäri soitti ja kertoi, että leikkaus oli onnistunut hyvin ja Nomi oli jo hereillä, he kuitenkin halusivat pitää sitä vielä tunnin tarkkailussa ennen kotiin lähtöä. Noin klo 19 saatiin lupa mennä hakemaan pieni kotiin. Nomi oli uninen, ei edes samana iltana tunnistanut meitä. Pääosin ensimmäinen ilta meni siis nukkuessa, ruoka ei maistunut ja vahinkopisut tuli petiin muutamaan kertaan.

Leikkauksen jälkeiseksi lääkitykseksi saatiin Loxicom -kipulääke kuukaudeksi aina aamulla annettavaksi, antibiottikuuri aamuin-illoin viideksi päiväksi sekä tramal kolmeksi ensimmäiseksi päiväksi. Kipulääke oli nestemäinen ja ilmeisesti ihan hyvän makuinen, helppo antaa. Antibiotit olivat tabletti muodossa ja se koituikin ongelmaksi, koira joka on aina ottanut tabletit vaikka palkintona, ei suostunut syömään antibiottia edes maksamakkaran, kinkun, raakaruuan, juuston tai minkään kanssa. Liotimme siis lääkkeen aamuin illoin veteen ja ruiskulla suuhun. Tramalin kanssa sama homma, tosin sitä ei saanut liottaa, joten se jäi kokonaan antamatta.

Seuraavana aamuna leikkauksesta Nomi oli yllättävän pirteä. Jalkaan oli kääritty paineside, joka piti poistaa. Siteen alle jäi vielä teippilappu, joka sai olla haavan suojana 2-3 päivää. Kaikista kauhukertomuksista huolimatta Nomi ei KERTAAKAAN huutanut tai näyttänyt kipua jalassa, vaan varasi sille painoa jo heti seuraavana päivänä.

Kaikki meni odotettua paremmin tikkien poistoon asti. Nomi käytti kaikkia jalkoja ja osasi ottaa suht iisisti toipumisen. Ensimmäiset 4 vko Nomi lepäsi matoilla alustetussa pentuaitauksessa ja ulkona käytiin vain tarpeilla. Melkonen rumba oli liikutella aitausta huoneesta toiseen, sillä Nomi ei viihtynyt yhtään yksin eri paikassa, mutta aitaus oli ehdottomasti paras ratkaisu eläväisen ja innokkaan koiran toipumisen kannalta, suosittelen!

Kerron tikkienpoistosta ja huonosta onnesta lisää seuraavalla kerralla :-)

"Tää töttörö on ihan kiva, tais häiritä enemmän äippää ku mua!"

Patella luksaatioleikkaus osa 1

Heips! Yritän tässä nyt alotella ensimmäistä osaa patellaluksaatio operaatiosta, syy miks mä halusin alkaa kirjoittaa oli puhtaasti se, että me saatiin tuomioks leikkaus, jonka toipuminen vie viikkoja ja kuukausia, eikä oikein mistään saa vertaistukea tai kokemuksia. Niimpä ajattelin, et tästä meidän kirjotuksesta ja tarinasta olis jollekki toiselle apua ja tukea.

Kaikki alkoi noin puoli vuotta sitten, Nomi alkoi lenkillä satunnaisesti pitää oikeaa takasta ylhäällä. Silloin vielä ei osattu arvata mistä se johtuu. Myöhemmin luin patellasta netistä ja aloin miettiä, eikai meillä vaan olis löysät polvet. Kukaan ei puoltanu tätä vaihtoehtoa, kun mä siitä puhuin. Meni jokunen kuukausi, kunnes käytiin ell rokotuksissa. Samalla kysyin, josko se vois samalla kokeilla niitä polvia. Oikea jalka luksoitu helposti, vasen ei ollenkaan. Sain muutaman suosituksen ortopedeistä, joihin olin yhteydessä. Lopulta päädyttiin Porvoon Aveciin.

Marraskuussa käytiin sitten ortopedillä hakemassa diagnoosi. Polvet määriteltiin virallisesti 0/1, vaikka lääkäri arvioikin oikean polven olevan n. 1,5. Ykkösen polvia ei automaattisesti aleta operoimaan, mutta meidän tapauksessa oireilu oli päivittäistä. Nomi ei koskaan sisällä hypyttänyt jalkaa, vain ja ainoastaan ulkona ravatessa. Käynti ja laukka meni kaikilla jaloilla. No, tultiin siihen tulokseen, että leikataan. Nivelrikkoa ei ollut ehtinyt tulla, kun kyseessä 1,5v koira ja leikkaus on rutiinitoimenpide pikkukoirille.

Oltais saatu leikkausaika jo seuraavalle viikolle, mutta päätettiin yhteistuumin siirtää se vuoden alkuun. Meidän tuurilla oltais saatu joulunpyhät juosta päivystävällä ja kun koira ei kipuillut luksoitumista eikä se "haitannut" normaalia elämää, näin oli kaikille paras!

Joulun jälkeen varasin leikkauksen tammikuun 14 päivälle. Siitä kerron lisää seuraavassa postauksessa! Harmikseni huomasin, etten pysty (tai) osaa lisätä tähän puhelimella kuvia.

Who is supernomi?

"Hei kamut, ajattelin esittäytyä teille ennen varsinaisia kirjoituksia. Jos jollekkin ei vielä selvinnyt, ni tottelen (paitsi jos äipältä kysytään) nimeä Nomi. Kovanonnen Nomiksikin kutsuttu, voisimpa siis vähän avata tätä nimeä.

Synnyin 13.6.2014 ja muutin uuteen kotiini, jotain minussa oli vialla kun uusi perheeni ei halunnutkaan minua ja myi minua jo kolmen kuukauden jälkeen. Löysin nopeasti uuden kodin jossa elän tälläkin hetkellä onnellista elämää ihanan perheeni kanssa. Vein äipän sydämmen ensisilmäyksellä ja muutin heti.

Olin 5 kk vanha ja pelokas pieni koiran alku. En voinut ymmärtää miksi turvalliset ihmiseni vaihtuivat jo "kolmatta" kertaa lyhyen elämäni aikana. Uudessa kodissa itkin yhden illan edellisen perheeni perään, kunnes huomasin ettei tässäkään perheessä asiat hullummin ollut, sain ruokaa, leluja, uuden pedin, pääsin lenkille ja sain elämän.

Muutaman päivän olin ujo, kyyhötin kuljetuskopissani ja murisin ja näykin uutta isääni, en pitänyt miehistä. Äippä epäileekin, että olen saanut huonoja kokemuksia miehistä. Nykyään mä tosin valitsen aina mielummin isin sylin kun äipän!

Päivät kului ja koitti joulu, silloin mä tapasin ekaa kertaa mun parhaan kamun Nellan ja ihmismummon. Olin jo muutamassa viikossa reipastunut tosipaljon ja totesin, että jos mä vielä kerran uskallan luottaa ihmisiin ni mä teen sen nyt. Tässä sitä ollaan vuodenpäivät nautittu palvelijoista, rakkaudesta ja luottamuksesta. Palvelijat todistelee sitä mulle kyllä usein, että ne ei luovu musta, ennenku viiminen hengenveto koittaa. Se oli mun paras päivä päättää luottaa vielä kerran, nimittäin nyt mulla ja äipällä on niin kova luottamussuhde, etten mä pelkää enää mitään sen kanssa.

No millanen supernomi mä sitten nykyään olen? Rakastan yli kaiken leikkimistä, leikin vaikka yksin jos kukaan ei ehdi leikittää. Toiseks mä rakastan sohvalla makoilua, ei mua haittaa vaikkei me aina niin aktiivisia oltaiskaan, pää asia on, että mä saan vaan olla mun palvelijoiden kanssa. Monien mielestä mä oon kaukana rauhallisuudesta, sinkoon sekunneissa joka suuntaan ja harvoin maltan olla paikoillaan jos nukkumista ei lasketa. Lempipuuhiin kuuluu myös Nella-kamun kanssa juoksentelu pitkin pihoja, kukaan ei kyl pärjää mulle juoksukisoissa, oon maailman nopein! Joskus äippä ihan kauhulla kattoo, kun mä välillä unohdan kattoo eteen tai keskittyä jalkoihin, niimpä oonkin monta kertaa törmännyt johonkin tai muutenvaan kellahtanu kyljelleen vaan ei se koskaan oo mua hidastanut.

Vieraita koiria mä aina kiusaan ulkona, annan ensin ymmärtää mutten ymmärrä antaa. Jos joku haluaa tutustua muhun ni mä aika varmasti nostan metelin pystyyn ja kyllä, näin pienestä koirasta lähtee oikein kaunis lauluääni, vai mitä äippä? Vaikka mä tulin tänne uuten kotiin jo sen verran "vanhana" enkä osannut mitään ni oon mä näyttäny et oon ihan fiksu ku haluan herkkuja! Osaan muutamia temppuja ja oon tosi hyvä käyttää mun nenää, löydän kaikki herkut.

On mulla paheitakin, saatan olla sukua jäniksille, niin ainakin äippä epäilee. Hypin tosi korkeelle, jonka ansiosta oon oppinu availemaan ovia. Kerran mä jeesasin mut ja Nellan ulos, ku muutkin oli. En mä kuitenkaan aina käytä mun hyppytaitoja, esimerkiks aamuyöllä on kiva pistää itkushow pystyyn, jotta äippä nostais mut niiden korkeeseen sänkyyn. Kyl se hissi vielä on toiminut, vaikka mä oon muutaman kerran jääny vahingossa kiinni sängyllä makailusta noiden työpäivän aikana.

Ja koska elämä ei mee aina käsikirjoitusten mukaan, ni mä oon lyhyen elämäni aikana tutustunut moniin eläinlääkäreihin. Onneks kaikki viat on ollu aina ohimeneviä, kuten korvatulehdus, kuumeilu, flunssaviirus, pissitulehdus ja nyt tää polvihässäkkä. Siks äippä itseasiassa haluskin alkaa kirjoittaa tätä blogia. Se olis kauheesti halunu lukea muiden kokemuksia patella luksaatioleikkauksesta, mut netistä löyty tosi vähän tietoa. Jospa tää mun kokemus olis joskus jollekkin toiselle avuks, jos niiden palvelijat on huolissaan miten toipuminen etenee ja mitä tää koko prosessi pitää sisällään.

Nyt mä nautin lepäilystä ja päästän Äipän asiaan!

Hännänheilautus alkavaan viikkoon terkuin supernomi